sunnuntai 14. joulukuuta 2014

HOUSE OF THE MOON


















En ole kirjoittanut vähään aikaan. Minusta ei ole tuntunut siltä. Oikeassa elämässä on tapahtunut liikaa mielenkiintoisia asioita draamaa, enkä ole halunnut tuhlata aikaa istumalla koneen ääressä. Nyt kun tilanteeni täällä Californiassa on tasaantunut jaksan taas keskittyä normaaleihin asioihin, kuten nukkumiseen, syömiseen ja bloggaamiseen.

Olen tällä hetkellä Pohjois-Californiassa Chicossa. Asun ystäväni Carlyn luona pienessä ullakkohuoneistossa. Olen ollut Chicossa noin kuukauden verran ja viihtynyt todella hyvin. Chico on 100 000 asukkaan pikkukaupunki ja sen mentaliteetti sopii luonteeseeni paljon paremmin kuin Etelä-Californian meno. Täällä asiat otetaan rauhassa, nautitaan elämästä ja ei juosta turhaan paikasta toiseen. Aika tuntuu katoavan, vaikka ei tekisi mitään erikoista ja ihmeellistä. Olen onnellinen täällä.

maanantai 3. marraskuuta 2014

CARLINGS X 3



CARLINGS  long-sleeve crop top

NLY TREND  leather jacket

BIK BOK  leather shorts




CARLINGS  tank top

URBAN OUTFITTERS  vintage denim jacket

ZARA  jeans




CARLINGS  plaid shirt

LINDEX  lace bra

GINA TRICOT  denim shorts


Sain jokin aika sitten pahvilaatikollisen Carlingsin tämän syksyn malliston vaatteita. Olin todella, todella, todella innoissani tästä lähetyksestä useammastakin syystä. Ensinnäkin Carlings on aina ollut yksi lempivaatekaupoistani, toiseksi sain lempivaatekaupaltani laatikollisen oman kokoisia vaatteita ja kolmanneksi SAIN CARLINGSILTA PAHVILAATIKOLLISEN VAATTEITA.

Laatikosta löytyi paljon mm. mustaa, valkoista ja harmaata - värimaailma juuri meikäläisen makuun. Valitsin tähän kolme paitaa, jotka istuvat parhaiten minun tyyliini. Nämä kaikki ovat olleet todella kovassa käytössä ja aion ottaa ne kaikki mukaani Californiaan.

PS. Carlings älkää arkailko lähettää minulle tulevaisuudessakin vaatteita. Laatikoittain. Vaikka joka viikko.

PHOTOS  emilia linna

lauantai 1. marraskuuta 2014

NEW BEGINNING








9 CROW STREET  vintage fur

ZARA  shirt, bag and shoes

CARLINGS/NOW AND THEN  jeans

TOPSHOP  rings


Uudet alut ovat luopumista. Täytyy päästää irti tutusta ja turvallisesta. Hypätä rohkeasti tuntemattomaan ja toivoa, että joku ottaa kiinni. Aina vastassa ei olekaan ketään ja silloin on meidän tehtävämme koota itsemme uudestaan ja nousta ylös.

Viime vuosi oli melkein jatkuvaa pudotusta. Ajelehdin vastoinkäymisestä toiseen ja välillä en ollut varma saanko koottua itseäni uudelleen. Mutta minä sain. Jokainen vastoinkäyminen teki minut vahvemmaksi. Nousin ylös yhä uudestaan ja uudestaan. Lopulta kaiken sen paskan jälkeen minut palkittiin ja en enää pudonnutkaan. Vastassa olivat vahvat ja rakastavat kädet ottamassa minut kiinni. Ne pitivät minut kasassa ja antoivat minulle voimaa jatkaa eteenpäin.

Nyt olen uusi ihminen. Olen onnellisempi. Olen inspiroituneempi. Kirjoitan uutta täysin omaa blogiani. Uskallan olla oma itseni, enkä enää pelkää, ainakaan niin paljon. Tiedän mitä haluan ja teen töitä sen eteen. En enää elä menneisyydessä vaan suuntaan katseeni kohti tulevaisuutta.

Jätän taakseni kaiken tutun: Suomen, Järvenpään, syksyn, ystävät, perheen ja vanhan blogini. Tiedän, että saan vastineeksi todella paljon enemmän. Saan Californian, aurinkoa, rakkautta, uusia ihmisiä ja vapauden toteuttaa itseäni juuri niin kuin haluan. Välillä pitää luopua asioista, jotta voi saada tilalle jotain vielä kauniimpaa. Onneksi kuitenkaan Järvenpää, ystäväni ja perheeni eivät ole lähdössä mihinkään ja he odottavat minua täällä kun palaan. 

Nämä ovat uuden blogini ensimmäiset kuvat, mutta samalla luultavasti viimeiset Emilian kuvaamat asukuvat ennen matkaani. Järvenpään ja Suomen syksyn rappioromantiikkaa parhaimmillaan. Nyt näitä kuvia katsellessani tiedän, että tulen ikävöimään Järvenpään olematonta keskustaa. Koti on aina kuitenkin koti. Tiedän, että sydämessäni on paljon tilaa ja toivon löytäväni uuden kodin myös meren toiselta puolelta.

Tämä on uuden alku. Nyt alkaa uusi elämäni. Tervetuloa mukaan. Olen niin onnellinen, että sydämeni meinaa revetä rinnasta ulos. Vihdoinkin.



PHOTOS  emilia linna

VINTAGE FUR








9 CROW STREET  vintage fur (it's fake, don't worry)
URBAN OUTFITTERS  slip dress
ZARA  tote bag
TOPSHOP, H&M, GINA TRICOT, WEEKDAY, GLITTER  rings
DR MARTENS  boots

PHOTOS  emilia linna

I'M SO INSECURE






Tämä on yksi vaikeimmista postauksista, jonka olen koskaan kirjoittanut. Rehellisesti sanottuna olen viivytellyt sen kirjoittamista jo jonkin aikaa, koska minusta ei ole tuntunut, että olisin vielä tarpeeksi vahva. Siihen, etten ole kirjoittanut vähään aikaan on vaikuttanut myös se, että olen ollut kaksi viikkoa todella kipeänä. Myös ajatus näin henkilökohtaisesta ja rankasta aiheesta on saanut minut viivyttelemään, enkä ole pystynyt keräämään ajatuksiani.
Nyt aion kuitenkin olla vahva ja kohdata omat pelkoni. Olen päättänyt mennä kohti niitä asioita, jotka pelottavat eniten, joten tässä sitä nyt mennään. Ennen kuin lähdin Irlantiin päätin, että kesän aikana aion otattaa itsestäni meikittömät kuvat ja julkaista ne blogissani. Nämä kuvat on otettu pari viikkoa sitten aamulla juuri herättyäni. Monille teistä tämä saatta kuulostaa ihan pikku jutulta, mutta minulle ei. Selittääkseni tämän aion kertoa teille suhteestani ulkonäkööni, joka on varmasti hyvin erilainen, kuin mitä olen blogini ja sosiaalisen median kautta antanut ymmärtää. 
Ennen blogini aloittamista vihasin olla kuvissa ja jos olin, en varmasti katsonut kuvia itsestäni. Ainoat kuvat mitä minusta löytyvät ovat lähinnä koulukuvat, joiden kuvaaminen oli aina yhtä ahdistava tapahtuma. Minulla ei ollut minkäänlaisia sosiaalisen median tilejä, ei edes omaa Facebookia. Vihasin sitä, jos joku yritti kuvata minua, koska pelkäsin, että näytän rumalta tai lihavalta. En todellakaan ottanut mitään selfieitä tai postannut jättimäisiä lähikuvia omista kasvoistani, tällainen ei olisi tullut kuuloonkaan. 
Olen aina ollut äärimmäisen epävarma omasta ulkonäöstäni. Voisi jopa sanoa, että olen vihannut sitä miltä näytän. Epävarmuuteeni on vaikuttanut monet eri tekijät ja tapahtumat menneisyydessäni. Suurin tekijä on varmasti ollut se, että olen sairastanut aknea kuudennelta luokalta asti. Akne on ihosairaus, joka on todella hankala hoitaa ja omien kokemuksieni mukaan se on paljon vakavampi sairaus kun yleensä ajatellaan. Ihon kunnon lisäksi akne on vaikuttanut todella negatiivisesti itsetuntooni ja omakuvani muodostamiseen. Muistan lukeneeni jostain, että aknen ja mielenterveysongelmien välillä on selvä yhteys, mitä en ihmettele lainkaan.  
Nuorempana ihoni oli todella huonossa kunnossa, vaikka tein kaikkeni saadakseni sen paremmaksi (ramppasin jatkuvasti ihotautilääkärillä, söin erilaisia lääkkeitä, kokeilin kaikenlaisia mahdollisia puhdistustuotteita ja meikkejä sekä yritin syödä mahdollisimman puhtaasti). Muistan ylä-asteella kysyneeni ystäviltäni, että tekeekö akne minusta ruman, koska ajattelin olevani hirveän näköinen. Olen lukenut vanhoja päiväkirjojani, joissa kirjoitan todella paljon epävarmuudesta ja ahdistuksesta akneen sekä ulkonäkööni liittyen. Olin kirjoittanut paljon erilaisia laskelmia ja huomioita ihostani, vähän niinkuin syömishäiriöiset laskevat kaloreita ja haukkuvat itseään, minä laskin finnejä ja haukuin itseäni. Muistan, kuinka olisin tehnyt mitä vain, saadakseni paremman ihon. En näyttäytynyt koskaan ilman meikkiä, vihasin sitä jos joku koski naamaani enkä halunnut esiintyä valokuvissa.  
Nykyään ihoni on jo paremmassa kunnossa, mutta se reagoi ensimmäisenä kaikkiin muutoksiin ja etenkin stressiin. Suurimman osan ajasta selviän vain muutamalla satunnaisella näpyllä, mutta punaiset arvet jäivät ihooni muistuttamaan menneisyydestä. Onneksi ihoni on kuitenkin melko tasainen, joten se on helppo fiksata meikillä kuntoon. En vieläkään ole täysin sinut ihoni kunnon kanssa, mutta tilanne on ehdottomasti parempi kuin tuolloin vuosia sitten. 
Aknen lisäksi huonoon itsetuntooni on varmasti vaikuttanut melkein koko ala- ja ylä-asteen ajan kestänyt koulukiusaaminen. Se ilmeni ala-asteella lähinnä haukkumisena, nimittelynä, lappujen kirjoittamisena, tavaroiden varasteluna ja muuna sen hetkisten "kavereideni" keksimänä hauskanpitona. Muistan puhuneeni asiasta muutama vuosi sitten entiselle miespuoliselle luokkalaiselleni, joka tokaisi, että huoraksi ja rumaksi haukkuminen oli silloin vain hauskaa läppää. Voin kertoa teille, että ei se ollut. 
Ylä-asteelle siirryttyäni sain kuunnella hakkaus- sekä tappouhkailuja, haukkumista ja muuta solvaamista vanhemmilta opiskelijoilta. Sitä ei jatkunut kuitenkaan kuin vähän reilu vuoden verran, koska kehitin itselleni todella kovan ja uhkaavan ulkokuoren, jonka jälkeen kukaan ei pahemmin uskaltanut sanoa minulle mitään. Olen jälkikäteen ajatellut, että muiden käytös on varmasti johtunut todella vahvasta persoonastani sekä mielipiteistäni. En ole koskaan pyydellyt anteeksi olemassaoloani tai pelännyt puolustaa itseäni tai muita. En koskaan antanut muiden nähdä, että heidän sanansa tai tekonsa olisi oikeasti satuttanut minua. Mutta tottakai ne satuttivat. Kun on pienestä asti kuullut, ettei ole tarpeeksi hyvä sellaisena kuin on, alkaa pikkuhiljaa uskoa mitä muut sanovat. 
Lisäksi olen koko elämäni ajan onnistunut ajautumaan todella epäterveisiin ihmissuhteisiin, joissa itseluottamustani on sorrettu niin ystävien kuin poikaystävien taholta. Olen saanut kuunnella vähättelyä, arvostelua, haukkumista, minut on petetty ja minua on petetty, olen joutunut julkisten nöyryytysten kohteeksi ja olen kokenut todella traumaattisia eroja. Tämä kaikki on myös luonnollisesti vaikuttanut siihen, mitä ajattelen itsestäni. 
Näiden taustatietojen valossa on varmasti aivan selvää, minkä takia suhteeni ulkonäkööni ei ole täysin terve. Uskon myös, että kaikki tämä on vaikuttanut kiinnostukseeni vaatteita sekä kauneudenhoitoa kohtaan. Sen lisäksi, että minulla on todella suuri tarve saada ilmaista itseäni kaikilla mahdollisilla tavoilla, yritän myös peittää omaa epävarmuuttani ja huonoa itseluottamusta kaikella ulkoisella sälällä. Olen monesti kiitellyt akneani siitä, että minusta on tullut niin hyvä meikkaaja. Nuorena, kun minun oli pakko meikata ja kokeilla kaikenlaisia tuotteita, minusta tuli todella taitava ja silloin sain kipinän lähteä opiskelemaan alaa (opiskelin meikkitaiteilijaksi hetken, mutta lopetin koulun kesken, koska se ei tuntunut täysin omalta). 
Miltä se sitten tuntuu, kun joudun olemaan ilman meikkiä, ihan vain minä? Olen todella epävarma ja tietoinen itsestäni koko ajan. Minulla ei ole mukava olla vieraiden ihmisten seurassa, enkä tykkää liikkua julkisilla paikoilla meikittä. Päässäni pyörii silloin ajatus siitä, että olen ruma tai, että muut ihmiset ainakin ajattelevat niin. Minusta tuntuu, että kasvoni hukkuvat ja koko persoonani katoaa. Olen joutunut koko elämäni ajan suunnittelemaan todella paljon tekemisiäni sen mukaan, että pystynkö käyttämään meikkiä tai onko minun mahdollista korjata sitä. Olen vältellyt epämukavia ja itseni alttiiksi asettavia tilanteita. Ajatus meikittömyydestä on ahdistanut minua niin paljon, että olen mieluummin jättänyt asioita kokonaan tekemättä, kuin pistänyt itseni pelottavaan tai vaikeaan tilanteeseen (en ole käynyt ikinä festareilla, en käy rannalla, uimassa yms.). 
Kun saavuin Irlantiin tein päätöksen. Halusin parantaa itseluottamustani, joten aloin siedättämään itseäni ja menemään omien mukavuusalueideni ulkopuolelle. Olen alkanut liikkumaan julkisesti ilman meikkiä, mikä oli aluksi todella ahdistavaa, mutta nykyään ei härätä minussa enää sen kummempia tuntemuksia.   Se tuntuu ennemminkin vapauttavalta ja rentouttavalta, kuin ahdistavalta. Lisäsin myös näiden kuvien lisäksi Instagram-tililleni (@mimimendine) kuvia, joissa esiinnyn ilman meikkiä.  Se oli jotain, mitä en olisi todellakaan pystynyt tekemään esimerkiksi vuosi sitten, kun aloin käyttää Instagramia.  
Emilia ja Ninni ovat olleet todella suuri tuki tämän koko kesän ajan. Heidän avullaan olen pystynyt rakentamaan itseluottamukseni uudelleen ja olen päässyt todella pitkälle. Minua ei enää ahdista ajatus omasta ulkonäöstäni, vaan osaan arvostaa itseäni ja tiedän olevani kaunis. Tottakai, minulla on vielä juttuja, joita haluan kehittää itsessäni, mutta niinhän kaikilla. Minua ahdistaa vieläkin mennä uudenlaisiin kuvaustilanteisiin, etenkin jos joudun meikattavaksi ja olemaan ilman meikkiä (tällaisia tilanteita ovat olleet mm. Trendin kuvaukset ja haastattelu Ylelle). Olen kuitenkin päättänyt jatkaa valitsemallani tiellä ja purra hammasta vaikeissa tilanteissa, koska seuraavalla kerralla kaikki on aina vähän helpompaa.  
Olen todella ylpeä itsestäni, että lisäsin nämä kuvat ja kerroin teille osan tarinaani. Se oli vaikeaa, pelottavaa ja rankkaa, mutta kaiken arvoista. Täytyy aina muistaa mennä sitä kohti, mikä pelottaa kaikkein eniten. 
Nyt haluan vielä sanoa teille kaikille tämän. Älkää antako muiden ihmisten tai median vaikuttaa siihen, mitä ajattelette itsestänne. Kukaan muu ei tunne teitä niin hyvin kuin te itse. Kaikkein tärkeintä on oppia rakastaa ja arvostaa itseään, sillä olemme jumissa itsemme kanssa koko elämämme ajan. Toivon, ettei kukaan muu joutuisi kärsimään samalla tavalla, kuin mitä itse olen joutunut. Toivon, ettei enää yksikään nuori tyttö joutuisi taistelemaan huonon itseluottamuksen kanssa. Muistakaa, te olette kauniita. Te olette ainutlaatuisia ja tärkeitä. Pystytte mihin vain. Älkää antako kenenkään koskaan väittää toisin. 
Olette hyviä juuri tuollaisina. Minä olen hyvä juuri tällaisena. 

/I've always been very insecure about my looks. This text is really deep and personal, so I don't feel comfortable translating it in English. If you'd like to read it, you can use Google translater. Hugs./

PHOTOS  emilia linna

COFFEE & CIGARETTES









Istuimme toissapäivänä pitkään kahvilla Emilian kanssa aivan Dublinin keskustassa. Rakastan kaupungin sykettä. Ihmisiä ympärillä, liikenteen melua, hektisyyttä. Löydän usein oman sisäisen rauhani sieltä, missä kaikilla muilla tuntuu olevan kiire jonnekin. Minulla ei ollut. Join cappucinoa, poltin tupakkaa ja nautin hyvän ystäväni seurasta. Kaikki oli siinä, täydellisessä hetkessä.
//Me and Emilia were having a coffee in the city center few days ago. I love the heartbeat of city. All the people, traffic and hectic situations. I often find my peace in the midst of chaos. Everybody seemed to be going somewhere, I wasn't. I had it all. Coffee, cigarettes and good company.//

PHOTOS  emilia linna

MY TATTOOS

Rakastan tatuointeja. Mikään ei näytä paremmalta kuin tytöt ja pojat, jotka ovat kauniiden hyvin tehtyjen kuvien peitossa. Pidän kaikenlaisista tatuoinneista, mutta itselleni haluan ottaa pelkästään mustavalkoisia kuvia. En ole koskaan ollut mikään villi värien käyttäjä, joten ne sopivat omaan tyyliini parhaiten. 
Monet ovat kyselleet parempia kuvia tatuoinneistani ja tarinoita niiden takana. Tässä postauksessa kerron teille enemmän tatskojeni taustoista siinä järjestyksessä, kun olen ne ottanut.
//I fucking love tattoos. Nothing looks better than hot guys and girls covered in them. I have never been a huge fan of colors, so I prefer black and gray ones on myself. Many of you have been asking bunch of stuff about my tattoos and what's the story behind them. So, I decided to tell you more about my tattoos and why I got them.//


Ensimmäisen ja isoimman kuvani, eli ruusut käsivarteni sisäpuolella, otin melkein heti kun täytin 18 vuotta. Niillä ei ole mitään muuta syvempää merkitystä kuin se, että rakastan ruusutatuointeja. Halusin ottaa jotain, joka kestää aikaa, eikä mielipiteeni kuvasta voisi muuttua. Olin kuitenkin niin nuori, että jos olisin ottanut lempibändini logon tai kirjoittanut jonkun nasevan iskulauseen käsivarteeni, en varmasti enää olisi samaa mieltä asiasta (lempibändini oli Bullet For My Valentine ja elämänfilosofiani luultavasti jotain vielä pahempaa).
Kävin tatuoitavana silloin Hyvinkäällä ja nykyisin Järvenpäässä sijaitsevassa Down Under Tattoossa. Kuvan tekeminen kesti viitisen tuntia ja täytyy sanoa, että viimeiset pari tuntia olivat helvettiä. Markus oli mukanani henkisenä tukena, vaikka hänestä ei hirveästi jeesiä ollut hänen maatessaan darran kourissa sohvalla. Olimme olleet juhlimassa edellisenä iltana, joten yöunet olivat jääneet vähäisiksi ja kokemus oli senkin takia aika rankka. Jos menette ottamaan tatuointia ensimmäistä kertaa suosittelen ensinnäkin nukkumaan kunnolla, syömään ja juomaan hyvin sekä ottamaan jonkun luotettavan ja turvallisen ihmisen mukaan. 
Kuva maksoi muistaakseni noin 500 euroa.
//My first tattoo ever (and also my biggest one) was the three roses on my inner arm. I got them when I had just turned 18. There isn't any really deep meaning behind it, I just really love rose tattoos. On my opinion, lot of young people make the mistake of getting their favourite band's logo or some bullshit like that. Because honestly, it will not be your favourite band after ten years. When I was 18 I listened to Bullet For My Valentine, so thank god I was wiser than some of you idiots.
It took about five hours to get it done and during the last few hours it hurt like hell. The fact, that I had been drinking the night before and was little hang over didn't help at all. But I survived. This one cost me 500 euros.// 


Toisen tatuointini, tähden vasemmassa ranteessa, otin melko nopeasti ensimmäisen jälkeen. En oikeastaan edes muista miksi halusin juuri tuon kuvan. Luultavasti se oli mielestäni jotenkin niin siisti, että oli pakko saada. Kaikista tatuoinneistani tämä on se, johon minulla ei ole minkäänlaista tunnesidettä, enkä oikeastaan ikinä edes muista, että minulla on tuollainenkin kuva. 
Tatuoinnin tekemiseen meni noin 15 minuuttia eikä se sattunut juuri lainkaan. Maksoin tästä lystistä 70 euroa.
//My second tattoo was this star I got on my left wrist. I don't actually have a clue why I wanted this one, maybe I thought it was cool or something. This is my only tattoo that I don't have any kind of emotional bond with. It took about 15 minutes to get it done and cost 70 euros. Do I regret this one? No. Would I care if some night it would just dissapear? I probably wouldn't even notice.// 


Kolmannella kerralla otin kaksi tekstiä, toisen olkapäähän ja toisen ranteeseen. "Dream by day" on lainaus Edgar Allan Poen runosta. Hän ei ole lempirunoilijani eikä kyseinen runo ole yksi suosikeistani, mutta lainaus itsessään on minulle hyvin tärkeä.
Minulle se tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset pystyvät unelmoimaan öisin. Mutta ne ihmiset, jotka pystyvät unelmoimaan myös päivisin tulevat saavuttamaan jotain suurta. Olen aina ollut mietiskelijäluonne ja minulla on aina ollut suuria unelmia. Tämä tatuointi rohkaisee minua aina tavoittelemaan unelmiani sekä arvostamaan sitä millainen olen. 
 //At the third time I took two textes at the same time, one on my shoulder and one on my wrist.
The one on my shoulder says "Dream by day", which is a quote from Edgar Allan Poe's poem. He isn't my favourite poet or this particular poem isn't my favourite one, but the quote has a very deep meaning for me. I think that everybody can dream by night when they are sleeping. But the ones, who can dream by day, will achieve something great. I have always been a thinker and I have always had huge dreams. This tattoo encourages me to never let go of my dreams and never underestimate the person I am.// 


Ranteessani oleva teksti "Happiness" on vielä astetta henkilökohtaisempi. Minulla on ollut rankka elämä ja olen käynyt läpi todella vaikeita asioita. Yhdessä vaiheessa elämääni olin todella onneton ja surullinen, joten päätin ottaa tämän tekstin ranteeseeni muistuttamaan minua siitä, mitä elämässä tulee oikeasti tavoitella. Ehkä ajattelin myös, että jos kaiverran sanan "onnellisuus" ihooni, se tekee minut onnellisemmaksi.
Tekstien tekemiseen meni yhteensä noin 45 minuuttia ja ne maksoivat vähän yli 100 euroa. Olkapään tatuoiminen ei sattunut lainkaan, se tuntui jopa melkein hyvältä (kiitos endorfiini). Ranne taas oli aika ilkeän tuntuinen, mutta sen tekeminen kesti niin vähän aikaa, ettei tilanne ollut ollenkaan sietämäntön.
//The text on my wrist "Happiness" is very personal tattoo. I've had very hard life and I have gone through some major shit in my past. At one point in my life, I was so sad and unhappy, that I decided to get this done to always remind me what's really important in life. Maybe I thought, that if the word "happiness" is written on my skin it would actually make me happier.
These two took about 45 minutes to get done and they cost a bit more than 100 euros. The one on my shoulder didn't hurt at all, it felt actually kinda good (thank you endorphin). But the one on my wrist felt pretty nasty.// 


Viimeisin tatuointini on kolmio, jonka otin viime talvena täällä Dublinissa käydessäni. Todella monet ovat kysyneet mitä se tarkoittaa, mutta minulle se on vain kolmio. Rakastan geometrisiä kuvioita ja olen todella visuaalinen ihminen. Rakastan myös pieniä yksinkertaisia tatuointeja käsissä sekä sormissa. Jotain tällaisia pikku kakkiaisia aion varmasti ottaa tulevaisuudessa paljon lisää.
Kuvan tekemiseen meni varmaan viisi minuuttia ja se maksoi minimitaksan 50 euroa.
Mielestäni tatuointien takana ei aina tarvitse olla mitään syvempää tarinaa, joskus on ihan okei ottaa joku kuva vain siksi, että se on hieno. Joskus taas haluan ottaa jotain, jolla on syvempi merkitys. Ajattelen tatuointejani yhtenä suurena taideteoksena, jota täydennän sitä mukaan, kun otan uuden kuvan. Pikkuhiljaa ajan kuluessa se muokkautuu pala palalta erilaiseksi ja valmiimmaksi. Kun tatuoinnin on ottanut, se ei enää ole kuva ihon päällä, vaan siitä tulee osa sinua, osa ihoasi. En enää osaisi ajatella olevani ilman tatuointejani, enkä useasti edes muista, että minulla sellaisia on. 
//My latest one I got here in Dublin last winter. The triangle doesn't really mean anything to me. I just love geometric shapes and of course triangles. I love these kind of small and simple tattoos on people's hands and fingers, so I will probably get some shit like this done in the future. It took only five minutes to get it done and cost me 50 euros.
On my opinion, every tattoo doesn't have to have a very deep and meaningful story behind them. Sometimes I like to get something done just because it looks cool. Each of my tattoos are part of a bigger picture, because I concider my skin as a huge piece of art. For me, it's a life-long process. And when you get something done, it will become a part of you. My tattoos aren't just pictures on my skin, they are part of my skin and the person who I am.//

PHOTOS  emilia linna