keskiviikko 31. joulukuuta 2014

FUCKED UP STANDARDS OF BEAUTY







Minulla on kuvissa M-koon alushousut ja 85D-koon rintaliivit, aamutakkini koko on luultavasti L. Minulla on mahamakkaroita, selluliittiä, en ole timmi eivätkä vatsalihakseni näy. En ole kuitenkaan koskaan tuntenut itseäni kauniimmaksi. Tällä hetkellä en haluaisi muuttaa vartalossani mitään.

Nykyisessä Photoshop-kulttuurissa on unohdettu miltä todellinen ihmisvartalo näyttää. Mediassa esiintyy lähes poikkeuksetta todella laihoja tai treenattuja naisvartaloita, jotka on jälkikäsitelty ja tasoitettu näyttämään luonnottoman täydellisiltä. Kun silmämme on totutettu näkemään vain yhdenlaista ja meille on pakkosyötetty ihanteellinen kuva kauneudesta, kaikki mikä ei vastaa tätä kuvaa näyttää väärältä.

Seksi myy ja tällä hetkellä on seksikästä olla kokoa nolla. Lehtien kannet, mainokset ja sosiaalinen media pursuaa kuvia yliluonnollisen laihoista naisista. Näiden kuvien näkeminen aiheuttaa epävarmuutta ja halua olla samanlainen kuin he, täydelliset upeat naiset. Olemme valmiita tekemään melkein mitä vain ollaksemme vähän kauniimpia, vähän laihempia ja siten selvästi onnellisempia. Markkinatalous kiittää, kun meille myydään erilaisia vastauksia ongelmiimme: lehdet ovat täynnä mullistavia laihdutuskuureja, salit myyvät yhä enemmän jäsenyyksiä, urheiluvälineet viedään käsistä ja ahdamme kalliita terveysruokia napaamme minkä ehdimme.  

Vaatteet suunnitellaan sopimaan kauneusihanteelle, eikä oikeille ihmisille. Koska muotinäytöksissä ja mainoksissa näkyy vain yhdenkokoisia ihmisiä, unohdetaan, että jokainen ihmisvartalo on erilainen. Tällä hetkellä noin puolet maailman naisista on kokoa 44 tai yli. Silti ketjuliikkeet myyvät mallistoja, joiden koot loppuvat kokoon 42 tai 44. Jos on epäsuhtainen vartalo (minun tissini ovat suuret suhteessa muuhun vartalooni ja jalkani ovat liian pitkät) olen huomannut, että sopivien vaatteiden löytäminen on todella vaikeaa.

Mitä me sitten voimme tehdä tälle asialle? Voimme lopettaa tämän kehityskulun vaalimalla terveempiä ihanteita ja valitsemalla itse, mitä haluamme mediasta nähdä. Se, että mainokset ovat täynnä fiktiivisen photoshopattuja naisia, voi tulla muuttumaan jos me emme enää tue tällaista toimintaa. Asiasta pitää keskustella yhä enemmän ja enemmän. Maailma tarvitsee lisää erilaisia ja persoonallisia esikuvia, ketkä puhuvat näiden asioiden puolesta.

Oman vartaloni hyväksyminen ei ollut helppo tai lyhyt prosessi, sillä minulla on aina ollut vaikea suhde ulkonäköni kanssa. Asenteeni omaan itseeni ja vartalooni muuttui kun tajusin, ettei sillä ole mitään väliä mitä muut ajattelevat minusta. Minun on aina ollut todella vaikea samaistua tämän hetken kauneusihanteeseen, enkä ole enää pitkään aikaan ollut siitä samaa mieltä. Mielestäni on aivan yhtä kaunista jos naiselta löytyy kurveja ja luonnollisia muotoja. Luonnollisia vartaloita on ihan yhtä paljon, kuin meitä ihmisiä. Siksi on typerää ajatella, että olisi vain yksi tapa olla kaunis tai seksikäs.


Olen käyttänyt melkein koko elämäni yrittäessäni miellyttää muita. Halusin olla laihempi ja treenasin, jotta muut ihmiset pitäisivät minua kauniina. Kun en itse ollut tyytyväinen itseeni, sillä ei ollut mitään väliä mitä muuta sanoivat tai ajattelivat minusta. Ajattelin aina, että jos laihdutan vielä vähän enemmän, niin sitten olen onnellinen. Sitten tunnen itseni kauniiksi ja muut ihmiset näkevät sen myös. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan mitä enemmän treenasin, sitä epävarmemmaksi itseni tunsin. Sitä enemmän kaipasin muiden ihmisten hyväksyntää ja annoin heidän kohdella minua huonosti. Aloin tuntemaan itseni kauniiksi vasta sitten, kun opin arvostamaan ja rakastamaan itseäni sellaisena kuin olen. Nyt muiden ihmisten mielipiteillä ei ole enää niin paljon väliä ja osaan valita ympärilleni ihmisiä, jotka arvostavat minua ja kohtelevat minua hyvin.


Päätin etten anna muiden ihmisten määrittää kauneusihannettani tai sitä, mitä haluan nähdä mediasta. Aloin tietoisesti seuraamaan ja etsimään ihmisiä, jotka tukevat minun näkemystäni kauneudesta. Hankkiuduin eroon kaikista treenaus sekä laihdutus sivustoista ja päätin lopettaa itseni kiduttamisen. Löysin uusia esikuvia ja naisia, joihin pystyn samaistumaan paremmin. Valitettavan monet näistä esikuvista löytyivät edellisiltä vuosikymmeniltä, jolloin kauneusihanne ei ollut näin tiukka tai raju.

Olen usein kuullut argumentteja, että ajan saatossa elämäntapamme ovat parantuneet ja tietoisuus terveydestä parantunut. Laihuus ei kuitenkaan tarkoita terveellisyyttä tai kurvikkuus epäterveellisiä elämäntapoja. Vaikka en ole laiha, elän melko terveellisesti. Syön monipuolisesti sekä puhtaasti ja kuntoilen. En ole kuitenkaan ihminen, joka treenaisi monta tuntia päivittäin tai jättäisi karkit syömättä vain näyttääkseni tietyltä. Teen niin mikä minusta tuntuu parhaalta ja mikä tekee minut onnelliseksi.

Vaikka minulle on tullut viimeisen vuoden aikana muutama kilo painoa lisää, olen voinut paljon paremmin. Olen ollut onnellisempi, itsevarmempi ja stressanut todella paljon vähemmän. Sen jälkeen, kun hyväksyin oman kroppani, olen voinut henkisesti todella paljon paremmin. Jokainen päättäköön mikä on terveellistä itse kullekin, mutta minä voin paljon paremmin, kun en kuntoile joka päivä ja syön karkkia silloin kun siltä tuntuu.

Viime aikoina olen huomannut muutosta ihmisten asenteissa, mutta vielä on paljon työtä jäljellä. Maailmassa on jo aivan tarpeeksi nuoria, jotka kärsivät huonosta itseluottamuksesta eivätkä näe sitä, kuinka kauniita he ovat. Aion taistella sen puolesta, ettei enää yksikään nuori joutuisi vihaamaan omaa ulkonäköään meidän luomamme median vuoksi.

Haastan teidät kaikki katsomaan itseänne lempeämmin ja näkemään mikä teistä tekee kauniin. Muistakaa arvostaa vartaloitanne ja sitä mitä teillä on. Olemme kauniita ja seksikkäitä siitä huolimatta, minkä kokoisia olemme. 


PHOTOS  emilia linna



sunnuntai 14. joulukuuta 2014

HOUSE OF THE MOON


















En ole kirjoittanut vähään aikaan. Minusta ei ole tuntunut siltä. Oikeassa elämässä on tapahtunut liikaa mielenkiintoisia asioita draamaa, enkä ole halunnut tuhlata aikaa istumalla koneen ääressä. Nyt kun tilanteeni täällä Californiassa on tasaantunut jaksan taas keskittyä normaaleihin asioihin, kuten nukkumiseen, syömiseen ja bloggaamiseen.

Olen tällä hetkellä Pohjois-Californiassa Chicossa. Asun ystäväni Carlyn luona pienessä ullakkohuoneistossa. Olen ollut Chicossa noin kuukauden verran ja viihtynyt todella hyvin. Chico on 100 000 asukkaan pikkukaupunki ja sen mentaliteetti sopii luonteeseeni paljon paremmin kuin Etelä-Californian meno. Täällä asiat otetaan rauhassa, nautitaan elämästä ja ei juosta turhaan paikasta toiseen. Aika tuntuu katoavan, vaikka ei tekisi mitään erikoista ja ihmeellistä. Olen onnellinen täällä.

maanantai 3. marraskuuta 2014

CARLINGS X 3



CARLINGS  long-sleeve crop top

NLY TREND  leather jacket

BIK BOK  leather shorts




CARLINGS  tank top

URBAN OUTFITTERS  vintage denim jacket

ZARA  jeans




CARLINGS  plaid shirt

LINDEX  lace bra

GINA TRICOT  denim shorts


Sain jokin aika sitten pahvilaatikollisen Carlingsin tämän syksyn malliston vaatteita. Olin todella, todella, todella innoissani tästä lähetyksestä useammastakin syystä. Ensinnäkin Carlings on aina ollut yksi lempivaatekaupoistani, toiseksi sain lempivaatekaupaltani laatikollisen oman kokoisia vaatteita ja kolmanneksi SAIN CARLINGSILTA PAHVILAATIKOLLISEN VAATTEITA.

Laatikosta löytyi paljon mm. mustaa, valkoista ja harmaata - värimaailma juuri meikäläisen makuun. Valitsin tähän kolme paitaa, jotka istuvat parhaiten minun tyyliini. Nämä kaikki ovat olleet todella kovassa käytössä ja aion ottaa ne kaikki mukaani Californiaan.

PS. Carlings älkää arkailko lähettää minulle tulevaisuudessakin vaatteita. Laatikoittain. Vaikka joka viikko.

PHOTOS  emilia linna

lauantai 1. marraskuuta 2014

NEW BEGINNING








9 CROW STREET  vintage fur

ZARA  shirt, bag and shoes

CARLINGS/NOW AND THEN  jeans

TOPSHOP  rings


Uudet alut ovat luopumista. Täytyy päästää irti tutusta ja turvallisesta. Hypätä rohkeasti tuntemattomaan ja toivoa, että joku ottaa kiinni. Aina vastassa ei olekaan ketään ja silloin on meidän tehtävämme koota itsemme uudestaan ja nousta ylös.

Viime vuosi oli melkein jatkuvaa pudotusta. Ajelehdin vastoinkäymisestä toiseen ja välillä en ollut varma saanko koottua itseäni uudelleen. Mutta minä sain. Jokainen vastoinkäyminen teki minut vahvemmaksi. Nousin ylös yhä uudestaan ja uudestaan. Lopulta kaiken sen paskan jälkeen minut palkittiin ja en enää pudonnutkaan. Vastassa olivat vahvat ja rakastavat kädet ottamassa minut kiinni. Ne pitivät minut kasassa ja antoivat minulle voimaa jatkaa eteenpäin.

Nyt olen uusi ihminen. Olen onnellisempi. Olen inspiroituneempi. Kirjoitan uutta täysin omaa blogiani. Uskallan olla oma itseni, enkä enää pelkää, ainakaan niin paljon. Tiedän mitä haluan ja teen töitä sen eteen. En enää elä menneisyydessä vaan suuntaan katseeni kohti tulevaisuutta.

Jätän taakseni kaiken tutun: Suomen, Järvenpään, syksyn, ystävät, perheen ja vanhan blogini. Tiedän, että saan vastineeksi todella paljon enemmän. Saan Californian, aurinkoa, rakkautta, uusia ihmisiä ja vapauden toteuttaa itseäni juuri niin kuin haluan. Välillä pitää luopua asioista, jotta voi saada tilalle jotain vielä kauniimpaa. Onneksi kuitenkaan Järvenpää, ystäväni ja perheeni eivät ole lähdössä mihinkään ja he odottavat minua täällä kun palaan. 

Nämä ovat uuden blogini ensimmäiset kuvat, mutta samalla luultavasti viimeiset Emilian kuvaamat asukuvat ennen matkaani. Järvenpään ja Suomen syksyn rappioromantiikkaa parhaimmillaan. Nyt näitä kuvia katsellessani tiedän, että tulen ikävöimään Järvenpään olematonta keskustaa. Koti on aina kuitenkin koti. Tiedän, että sydämessäni on paljon tilaa ja toivon löytäväni uuden kodin myös meren toiselta puolelta.

Tämä on uuden alku. Nyt alkaa uusi elämäni. Tervetuloa mukaan. Olen niin onnellinen, että sydämeni meinaa revetä rinnasta ulos. Vihdoinkin.



PHOTOS  emilia linna

VINTAGE FUR








9 CROW STREET  vintage fur (it's fake, don't worry)
URBAN OUTFITTERS  slip dress
ZARA  tote bag
TOPSHOP, H&M, GINA TRICOT, WEEKDAY, GLITTER  rings
DR MARTENS  boots

PHOTOS  emilia linna

I'M SO INSECURE






Tämä on yksi vaikeimmista postauksista, jonka olen koskaan kirjoittanut. Rehellisesti sanottuna olen viivytellyt sen kirjoittamista jo jonkin aikaa, koska minusta ei ole tuntunut, että olisin vielä tarpeeksi vahva. Siihen, etten ole kirjoittanut vähään aikaan on vaikuttanut myös se, että olen ollut kaksi viikkoa todella kipeänä. Myös ajatus näin henkilökohtaisesta ja rankasta aiheesta on saanut minut viivyttelemään, enkä ole pystynyt keräämään ajatuksiani.
Nyt aion kuitenkin olla vahva ja kohdata omat pelkoni. Olen päättänyt mennä kohti niitä asioita, jotka pelottavat eniten, joten tässä sitä nyt mennään. Ennen kuin lähdin Irlantiin päätin, että kesän aikana aion otattaa itsestäni meikittömät kuvat ja julkaista ne blogissani. Nämä kuvat on otettu pari viikkoa sitten aamulla juuri herättyäni. Monille teistä tämä saatta kuulostaa ihan pikku jutulta, mutta minulle ei. Selittääkseni tämän aion kertoa teille suhteestani ulkonäkööni, joka on varmasti hyvin erilainen, kuin mitä olen blogini ja sosiaalisen median kautta antanut ymmärtää. 
Ennen blogini aloittamista vihasin olla kuvissa ja jos olin, en varmasti katsonut kuvia itsestäni. Ainoat kuvat mitä minusta löytyvät ovat lähinnä koulukuvat, joiden kuvaaminen oli aina yhtä ahdistava tapahtuma. Minulla ei ollut minkäänlaisia sosiaalisen median tilejä, ei edes omaa Facebookia. Vihasin sitä, jos joku yritti kuvata minua, koska pelkäsin, että näytän rumalta tai lihavalta. En todellakaan ottanut mitään selfieitä tai postannut jättimäisiä lähikuvia omista kasvoistani, tällainen ei olisi tullut kuuloonkaan. 
Olen aina ollut äärimmäisen epävarma omasta ulkonäöstäni. Voisi jopa sanoa, että olen vihannut sitä miltä näytän. Epävarmuuteeni on vaikuttanut monet eri tekijät ja tapahtumat menneisyydessäni. Suurin tekijä on varmasti ollut se, että olen sairastanut aknea kuudennelta luokalta asti. Akne on ihosairaus, joka on todella hankala hoitaa ja omien kokemuksieni mukaan se on paljon vakavampi sairaus kun yleensä ajatellaan. Ihon kunnon lisäksi akne on vaikuttanut todella negatiivisesti itsetuntooni ja omakuvani muodostamiseen. Muistan lukeneeni jostain, että aknen ja mielenterveysongelmien välillä on selvä yhteys, mitä en ihmettele lainkaan.  
Nuorempana ihoni oli todella huonossa kunnossa, vaikka tein kaikkeni saadakseni sen paremmaksi (ramppasin jatkuvasti ihotautilääkärillä, söin erilaisia lääkkeitä, kokeilin kaikenlaisia mahdollisia puhdistustuotteita ja meikkejä sekä yritin syödä mahdollisimman puhtaasti). Muistan ylä-asteella kysyneeni ystäviltäni, että tekeekö akne minusta ruman, koska ajattelin olevani hirveän näköinen. Olen lukenut vanhoja päiväkirjojani, joissa kirjoitan todella paljon epävarmuudesta ja ahdistuksesta akneen sekä ulkonäkööni liittyen. Olin kirjoittanut paljon erilaisia laskelmia ja huomioita ihostani, vähän niinkuin syömishäiriöiset laskevat kaloreita ja haukkuvat itseään, minä laskin finnejä ja haukuin itseäni. Muistan, kuinka olisin tehnyt mitä vain, saadakseni paremman ihon. En näyttäytynyt koskaan ilman meikkiä, vihasin sitä jos joku koski naamaani enkä halunnut esiintyä valokuvissa.  
Nykyään ihoni on jo paremmassa kunnossa, mutta se reagoi ensimmäisenä kaikkiin muutoksiin ja etenkin stressiin. Suurimman osan ajasta selviän vain muutamalla satunnaisella näpyllä, mutta punaiset arvet jäivät ihooni muistuttamaan menneisyydestä. Onneksi ihoni on kuitenkin melko tasainen, joten se on helppo fiksata meikillä kuntoon. En vieläkään ole täysin sinut ihoni kunnon kanssa, mutta tilanne on ehdottomasti parempi kuin tuolloin vuosia sitten. 
Aknen lisäksi huonoon itsetuntooni on varmasti vaikuttanut melkein koko ala- ja ylä-asteen ajan kestänyt koulukiusaaminen. Se ilmeni ala-asteella lähinnä haukkumisena, nimittelynä, lappujen kirjoittamisena, tavaroiden varasteluna ja muuna sen hetkisten "kavereideni" keksimänä hauskanpitona. Muistan puhuneeni asiasta muutama vuosi sitten entiselle miespuoliselle luokkalaiselleni, joka tokaisi, että huoraksi ja rumaksi haukkuminen oli silloin vain hauskaa läppää. Voin kertoa teille, että ei se ollut. 
Ylä-asteelle siirryttyäni sain kuunnella hakkaus- sekä tappouhkailuja, haukkumista ja muuta solvaamista vanhemmilta opiskelijoilta. Sitä ei jatkunut kuitenkaan kuin vähän reilu vuoden verran, koska kehitin itselleni todella kovan ja uhkaavan ulkokuoren, jonka jälkeen kukaan ei pahemmin uskaltanut sanoa minulle mitään. Olen jälkikäteen ajatellut, että muiden käytös on varmasti johtunut todella vahvasta persoonastani sekä mielipiteistäni. En ole koskaan pyydellyt anteeksi olemassaoloani tai pelännyt puolustaa itseäni tai muita. En koskaan antanut muiden nähdä, että heidän sanansa tai tekonsa olisi oikeasti satuttanut minua. Mutta tottakai ne satuttivat. Kun on pienestä asti kuullut, ettei ole tarpeeksi hyvä sellaisena kuin on, alkaa pikkuhiljaa uskoa mitä muut sanovat. 
Lisäksi olen koko elämäni ajan onnistunut ajautumaan todella epäterveisiin ihmissuhteisiin, joissa itseluottamustani on sorrettu niin ystävien kuin poikaystävien taholta. Olen saanut kuunnella vähättelyä, arvostelua, haukkumista, minut on petetty ja minua on petetty, olen joutunut julkisten nöyryytysten kohteeksi ja olen kokenut todella traumaattisia eroja. Tämä kaikki on myös luonnollisesti vaikuttanut siihen, mitä ajattelen itsestäni. 
Näiden taustatietojen valossa on varmasti aivan selvää, minkä takia suhteeni ulkonäkööni ei ole täysin terve. Uskon myös, että kaikki tämä on vaikuttanut kiinnostukseeni vaatteita sekä kauneudenhoitoa kohtaan. Sen lisäksi, että minulla on todella suuri tarve saada ilmaista itseäni kaikilla mahdollisilla tavoilla, yritän myös peittää omaa epävarmuuttani ja huonoa itseluottamusta kaikella ulkoisella sälällä. Olen monesti kiitellyt akneani siitä, että minusta on tullut niin hyvä meikkaaja. Nuorena, kun minun oli pakko meikata ja kokeilla kaikenlaisia tuotteita, minusta tuli todella taitava ja silloin sain kipinän lähteä opiskelemaan alaa (opiskelin meikkitaiteilijaksi hetken, mutta lopetin koulun kesken, koska se ei tuntunut täysin omalta). 
Miltä se sitten tuntuu, kun joudun olemaan ilman meikkiä, ihan vain minä? Olen todella epävarma ja tietoinen itsestäni koko ajan. Minulla ei ole mukava olla vieraiden ihmisten seurassa, enkä tykkää liikkua julkisilla paikoilla meikittä. Päässäni pyörii silloin ajatus siitä, että olen ruma tai, että muut ihmiset ainakin ajattelevat niin. Minusta tuntuu, että kasvoni hukkuvat ja koko persoonani katoaa. Olen joutunut koko elämäni ajan suunnittelemaan todella paljon tekemisiäni sen mukaan, että pystynkö käyttämään meikkiä tai onko minun mahdollista korjata sitä. Olen vältellyt epämukavia ja itseni alttiiksi asettavia tilanteita. Ajatus meikittömyydestä on ahdistanut minua niin paljon, että olen mieluummin jättänyt asioita kokonaan tekemättä, kuin pistänyt itseni pelottavaan tai vaikeaan tilanteeseen (en ole käynyt ikinä festareilla, en käy rannalla, uimassa yms.). 
Kun saavuin Irlantiin tein päätöksen. Halusin parantaa itseluottamustani, joten aloin siedättämään itseäni ja menemään omien mukavuusalueideni ulkopuolelle. Olen alkanut liikkumaan julkisesti ilman meikkiä, mikä oli aluksi todella ahdistavaa, mutta nykyään ei härätä minussa enää sen kummempia tuntemuksia.   Se tuntuu ennemminkin vapauttavalta ja rentouttavalta, kuin ahdistavalta. Lisäsin myös näiden kuvien lisäksi Instagram-tililleni (@mimimendine) kuvia, joissa esiinnyn ilman meikkiä.  Se oli jotain, mitä en olisi todellakaan pystynyt tekemään esimerkiksi vuosi sitten, kun aloin käyttää Instagramia.  
Emilia ja Ninni ovat olleet todella suuri tuki tämän koko kesän ajan. Heidän avullaan olen pystynyt rakentamaan itseluottamukseni uudelleen ja olen päässyt todella pitkälle. Minua ei enää ahdista ajatus omasta ulkonäöstäni, vaan osaan arvostaa itseäni ja tiedän olevani kaunis. Tottakai, minulla on vielä juttuja, joita haluan kehittää itsessäni, mutta niinhän kaikilla. Minua ahdistaa vieläkin mennä uudenlaisiin kuvaustilanteisiin, etenkin jos joudun meikattavaksi ja olemaan ilman meikkiä (tällaisia tilanteita ovat olleet mm. Trendin kuvaukset ja haastattelu Ylelle). Olen kuitenkin päättänyt jatkaa valitsemallani tiellä ja purra hammasta vaikeissa tilanteissa, koska seuraavalla kerralla kaikki on aina vähän helpompaa.  
Olen todella ylpeä itsestäni, että lisäsin nämä kuvat ja kerroin teille osan tarinaani. Se oli vaikeaa, pelottavaa ja rankkaa, mutta kaiken arvoista. Täytyy aina muistaa mennä sitä kohti, mikä pelottaa kaikkein eniten. 
Nyt haluan vielä sanoa teille kaikille tämän. Älkää antako muiden ihmisten tai median vaikuttaa siihen, mitä ajattelette itsestänne. Kukaan muu ei tunne teitä niin hyvin kuin te itse. Kaikkein tärkeintä on oppia rakastaa ja arvostaa itseään, sillä olemme jumissa itsemme kanssa koko elämämme ajan. Toivon, ettei kukaan muu joutuisi kärsimään samalla tavalla, kuin mitä itse olen joutunut. Toivon, ettei enää yksikään nuori tyttö joutuisi taistelemaan huonon itseluottamuksen kanssa. Muistakaa, te olette kauniita. Te olette ainutlaatuisia ja tärkeitä. Pystytte mihin vain. Älkää antako kenenkään koskaan väittää toisin. 
Olette hyviä juuri tuollaisina. Minä olen hyvä juuri tällaisena. 

/I've always been very insecure about my looks. This text is really deep and personal, so I don't feel comfortable translating it in English. If you'd like to read it, you can use Google translater. Hugs./

PHOTOS  emilia linna

COFFEE & CIGARETTES









Istuimme toissapäivänä pitkään kahvilla Emilian kanssa aivan Dublinin keskustassa. Rakastan kaupungin sykettä. Ihmisiä ympärillä, liikenteen melua, hektisyyttä. Löydän usein oman sisäisen rauhani sieltä, missä kaikilla muilla tuntuu olevan kiire jonnekin. Minulla ei ollut. Join cappucinoa, poltin tupakkaa ja nautin hyvän ystäväni seurasta. Kaikki oli siinä, täydellisessä hetkessä.
//Me and Emilia were having a coffee in the city center few days ago. I love the heartbeat of city. All the people, traffic and hectic situations. I often find my peace in the midst of chaos. Everybody seemed to be going somewhere, I wasn't. I had it all. Coffee, cigarettes and good company.//

PHOTOS  emilia linna